Sävelistä Seteleiksi

13.05.2019

"Sävelistä Seteleiksi" on Karma Ry:n tuorein rahoituskampanja. Kampanjan tarkoituksena on huutokaupata yhdistyksen lahjoituksena saamiaan esineitä, samalla tuoden eri artistien, yhtyeiden ja taiteilijoiden teoksia kansan tietoisuuteen. Mukana on levyjä, paitoja, nimmaroituja valokuvia, keikkarotsia ja paljon muuta.

Karma Ry rahoittaa toimintaansa mm. tukijäsenmaksuilla, yksittäisillä lahjoituksilla sekä rahoitustapahtumilla. Tähän mennessä tapahtumina on järjestetty mm. kahvio Hyrylän Torilla, sekä Karman Katukeittiö Keravalla. Hyrylän tapahtumassa yhdistys tarjosi eläkeläisille ilmaiset pullakahvit. Muu kansa joutui hieman maksamaan, mutta näillä varoilla rahoitettiin yhdistyksen toimintaa. Keravalla tarkoituksena oli esitellä yhdistyksen toimintaa, sekä kerätä varoja toiminnan tukemiseksi. Kummallakin kerralla tapahtumat tuottivat tulosta, ja toimintaa saatiin vietyä eteenpäin.

Yhdistys on lähestynyt sponsorointi mielessä isoja kotimaisia yrityksiä, mutta aina postilaatikkoon kolahtaa sama vastaus "Ei kiitos". Yhdistyksen toiminta on sen verran pientä, ja kohdistettu niin pienelle alueelle ettei maanlaajuista toimintaa pyörittävän yrityksen kannata sellaista lähteä tukemaan, ainakaan omasta mielestään. Toistuvien kieltäytymisien jälkeen yhdistys päätti ottaa uuden asenteen koko hommaan, ja luopua hakemuksien täyttämisestä. Paperien pyörittelyn sijasta yhdistys lähestyi useita eri artisteja, yrityksiä ja yhtyeitä esitellen ideaansa huutokaupasta. Vaisun alun jälkeen alkoikin tapahtua, ja pian kauppatavaraa oli enemmän kuin tarpeeksi projektin toteuttamiseksi. 


Aivan mitä tahansa yhdistys ei lahjoituksena kerännyt, vaan koko projekti päätettiin kiteyttää yhteen asiaan, musiikkiin. Musiikki on monella mukana lapsuudesta elämänsä loppuun, ja tämä koskettaa melkein kaikkia. Musiikki-aiheisten tuotteiden lisäksi huutokaupassa on mukana edellisestä "Teoilla on merkitystä"-projektista ylijääneet, myöskin lahjoituksena saadut teokset.


Kaikki huutokaupassa esillä olevat tuotteet on saatu lahjoituksena, ja kaikki niistä tulevat eurot menevät lyhentämättömänä yhdistyksen toiminnan tukemiseen. 


Huutokauppaan pääset täältä!

Kiitokset kuuluvat seuraaville Keravan Ääni & Levy, Aikuisten Lelukauppa, Kenkäkingi, Linde Lindström, Re-Armed, Graveyard Shifters, The B And The Band, Antti Huurinainen & LAUMA-yhtye, Flat Earth sekä Varjo Ry:n tekijät jotka lahjoittivat teoksiaan meille jo aiempaa projektia varten.